Saas-Fee – Sveitsiläinen „Alppien helmi“ Saas Fee (1800 m)

logo

Saas-Feen sijainti majesteettisten jäätiköiden ja ylväiden vuorenhuippujen ympäröimänä on tuonut sille sen lempinimen „Perle der Alpen“ eli „Alppien helmi“ ja se onkin yksi Sveitsin parhaimmista hiihtokeskusalueista. Suurin osa hiihtokeskuksesta sijaitsee Fee-jäätiköllä (Feegletscher). Sen eteläisen sijainnin ansiosta hyötyy Saas-Fee runsaasta auringonvalosta ja erinomaisesta lumitilanteesta koko sesongin ajan. Saas-Fee kruunattiin vuonna 2012 Sveitsin parhaaksi hiihtokeskukseksi, ennen kaikkea sen erinomaisten laskettelurinteiden, runsaan luonnonlumen sekä vieraiden sydämellisen vastaanoton vuoksi. Hiihtokeskus on yhdistetty sen kummankin naapurihiihtokeskuksen, Saas-Almagellin ja Saas-Grund/Balenin kanssa. Talvella laskettelijoilla on käytössään koko hiihtokeskuksen alueella 150 hyvin hoidettua rinnekilometriä monin eri vaikeusastein. Runsaiden lumiolosuhteiden ansiosta sesonki alkaa Saas-Feessä jo syksyllä ja kestää aina toukokuulle saakka. Hiihtokeskuksen alimmalla osalla sijaitsevat rinteet voidaan lisäksi lumettaa 93 lumitykillä.

Laskettelun ilo kestää Saas-Feessä koko vuoden. Kesällä on mahdollista lasketella jopa 20km verran erilaisilla rinteillä jäätikön ikijäällä. Saas-Fee on Sveitsin toiseksi tärkein kesähiihtokeskus, heti Zermattin jälkeen. Nousu rinteisiin on mahdollista 21 eri hiihtohissin avulla, joihin lukeutuu myös kuuluisa maanalainen vuoristojuna Metro Alpin sekä Alpin Express. Suurin osa rinteistä soveltuu niin aloittelijoille kuin myös edistyneemmillekin laskettelijoille. Maastohiihtoa varten löytyy yksi 6km pituinen latu. Tällä korkealla sijaitsevalla ladulla onnistuu vain perinteinen hiihtotyyli.

Hiihtokeskus Saas Fee Lisätiedot

  • Hiihtolatuja
  • Halfpipe
  • Snowpark
  • Hiihtokoulu
  • Hiihtopäiväkoti
  • Lasten päivähoitopalvelu
  • Elokuvateatteri
  • Ravintola
  • Uimahalli
  • Luistinrata
  • baari
  • Urheiluliike
  • Lumikelkkamäki
  • Ruokakauppa
  • Pankki
  • Pankkiautomaatti
  • Hyvinvointipalvelut

Lisätietoja

Yksi Sveitsin parhaimmista hiihtokeskuksista

Saas-Fee ei ole kuuluisa vain sen alppiviehätyksen ansiosta, vaan myös sen perheystävällisyydestä. Se on nimittäin yksi Sveitsin perheystävällisimmistä hiihtokeskusalueista, eikä syyttä. Yli 80% rinteistä kuuluu aloittelijoiden ja hieman edistyneempien kategoriaan. Saas-Feen hiihtokeskus on avoin kaikille sukupolville. Erityisesti perheet ovat sydämellisesti tervetulleita tänne. Lapsille ja aloittelijoille löytyy erityisiä laitteistoja ja aktiviteettejä: aurinkoisia ja loivia laskettelurinteitä, erilaisia leikkipaikkoja, hiihtokouluja. Swiss Snow Kids Village on mielikuvituksekas 7000m2 kokoinen villin lännen tyyliin rakennettu puisto, jossa on lumikaruselli ja mattohissi. Kokeneiden hiihdonopettajien johdolla saavat pienet laskettelijat ensimmäiset laskettelukokemuksensa leikkisässä ja seurallisessa ympäristössä. Lapset voivat myös tehdä ns. pienen leipomokokeilun, jossa he oppivat leipomaan oman leivän ja saavat lopussa leipomodiplomin. Askartelu, lumikelkkailu, snowtubing, kiipeily, jäätikköopastukset lapsille, vaijeriliuku lehtikuusimetsässä, lastendisko tai klovni-illallinen ja pizzan leipominen ovat vain muutamia tarjouksia, joita Saas-Fee tarjoaa pienille vierailleen.

Saas-Feen lomakohteella on sinetti „Familien Wilkommen“ eli „Perheet tervetulleita“, mikä takaa todella virkistävän loman kaikille, erityisesti lapsille. Autolla ajaminen on Saas-Feessä kielletty. Kylän sisäänkäynnillä on suuri parkkipaikka, johon vieraat voivat jättää ajoneuvonsa. Saas-Feessä kaikki on jalan saavutettavissa ja lapset voivat liikkua, lasketella ja pitää hauskaa huolettomasti ja vapaasti. Lisäetuna tulee alueen rauha, josta erityisesti aikuiset ja vanhemmat iloitsevat.

Viehättävä tarjonta hiihtourheilua ja muita aktiviteettejä

Laskettelun lisäksi Saas-Feellä on suuri tarjonta muitakin talviurheilulajeja: lumikelkkailua, snowtubingia, freestyle-laskua, lumilautailua, syvän lumen laskettelua sekä lumikenkävaelluksia. Lumikelkkailu on yksi suosituimmista aktiviteeteistä hiihtokeskuksessa. Pisin lumikelkkarata on yli 6km pitkä ja sen korkeusero on 536m. Se kulkee Hannigista (2336m) aina Saas-Feen laaksoon saakka. Tälle radalle pääsee hissillä ja siellä järjestetään kahdesti viikossa fonduemaisteluita, jonka jälkeen seuraa soihtulaskua. Saas-Fee tarjoaa lisäksi myös 350km vaellusreittejä, jotka kulkevat vaikuttavien vuoristomaisemien ohitse.

Yksi hiihtokeskuksen päävetonauloista on vierailu Mittelallalinin jääluolassa (Eispavillon) 3456m korkeudessa. Tämä 5500m3 kokoinen luola sijaitsee syvällä Fee-jäätikön uumenissa, 70m tunnelin päässä ja se onkin maailman suurin jääluola. Upeilla jääveistoksilla koristeltu luola sijaitsee lähellä Threesixtyä, joka puolestaan on maailman korkeimmalla sijaitseva pyörivä ravintola. Kerran tunnissa rakennus pyöriin oman akselinsa ympäri. Kakki vieraat hyötyvät näin ollen upeasta panoraamanäkymästä Alppien ylitse. Freestylen ja lumilautailun ystävät löytävät Mittelallalinista erilaisilla moderneilla elementeillä varustellun snowparkin: kickers, boxes, rails, quarterpipe sekä halfpipe. Snowparkissa on myös ns. chill-out-alue sohvilla ja aurinkotuoleilla. Täyden rentoutumisen takaa myös heleä taustamusiikki.

Jääurheilua ja hiihtokilpailuja

Saas-Feessä sijaitsee myös luonnollinen luistelurata, jossa voi harrastaa erilaisia urheilulajeja kuten curlingia, tavallista luistelua tai jääkolkkaa. Lumikenkävaellukset ovat nekin tärkeä osa urheilutarjontaa. Nämä jännittävät retket vievät jäätiköille sekä Allalin takimmaisille osille. Huvittaisiko Teitä osallistua jäätikkö-safarille tai sauvakävely-retkelle (Nordic Walking Tour) lumikengillä? Näitä ja monia muita opastettuja lumikenkäretkiä voitte varata paikan päällä. Saas-Grundissa tarjotaan jopa yöllisiä lumikenkävaelluksia.

Muita kiinnostavia asioita, joita Saas-Feessä voi harrastaa, ovat jäätikön ylittäminen köysiradalla, jääkiipeily sekä vierailu Allalinin jääluolassa. Saas-Fee järjestää myös erilaisia laskettelu- ja lumilautailukilpailuja. Osa näistä kilpailuista on tarkoitettu vain huvitteluun, kuten joka torstaiaamu järjestettävä ns. vierailijakisa (Gästerennen). Tämä ystävien ja perheenjäsenten kesken tapahtuva minikilpailu takaa paljon hauskanpitoa niin Stafelwaldissa (Saas-Fee) kuin myös Kreuzbodenissa (Saas-Grund) ja Furggstaldenissa. Kuuluisa Allalin-kisa puolestaan kokoaa yhteen joka vuoden huhtikuussa ympäri Eurooppaa laskettelijoita, jotka osallistuvat maailman korkeimpaan jäätikkölaskuun.

Glacierbike Downhill-kilpailu on lumessa tapahtuva maastopyöräkisa. Osallistujien täytyy laskea Allalinin rinne (3500m) alas kylään saakka (1800m) mahdollisimman nopeasti. Ihon kananlihalle saa myös lumikelkkamäki „Feeblitz“, joka on avoinna vuoden ympäri. Tällä 900m pitkällä ja lukuisia mutkia sisältävällä reitillä Te saavutatte jopa 40km tuntinopeuden. Alle 1,10m pituiset lapset saavat osallistua tälle laskulle vain aikuisen seurassa.

huipulle

Saas Fee 161 majoitusta

  • vapaa
  • tarjous
  • pyynnöstä
  • varattu
  • internet
  • sauna
  • Uima-allas
  • takka
1/161
Busy...